3. KAUPUNGIN PORTIN LIEPEILLÄ

(Jyrängöntien alku)

Tässä lähellä puistokujanteen alkua kartanolta tuleva tie on yhtynyt Hämeentiehen. Risteyksessä oli 1700-luvun lopulla krouvi, jota Gumtäktin kartano piti yllä janoisille matkalaisille. Laki salli tuolloin kaupankäynnin vain kaupungin toreilla, mutta kaupungin rajalle syntyi helposti salakauppiaiden verovapaata häsläystä. Laakson Kumpulanpuoleisista taloista saattoi ostaa sopuhintaan voita ja kananmunia, kaikki maalaistuottajat kun eivät jaksaneet viedä kuormiaan torille asti.

Portilla piti suorittaa elintarviketulli, vaikka varsinainen kaupungin tulliportti oli 1700-luvulla vielä Pitkälläsillalla. Hämeentietä kulki jos monenmoista kuormaa Helsingin Suurtorille kaupattavaksi. Maantien varrella olevilla kaivoilla maitokauppiaat pysähtyivät lantraamaan vedellä kuormiaan. Kuulemma niin yleistä tämä vilunki oli, että hevoset osasivat jo käskemättä pysähtyä kaivolla kaupunginrajan ulkopuolella.

Lähimpänä Helsinkiä sijaitsevana kartanona Gumtäcktin tila oli kaupungille tärkeä maataloustuotteiden toimittaja. Kotisaaren meijeri perustettiin Vanhankaupunginlahden rantaan juuri kartanon lehmien tuotantoa jalostamaan. Paluukuormassa maalaiset saattoivat viedä kaupungin käymäläjätettä pelloilleen lannoitteeksi tuodakseen sitten samoilla kärryillä ruokatavaroita kaupunkilaisille - edes kärryjä välillä pesemättä!

Kaupunginportin pylväiden kohdalla kaupungista tuleva Itäinen Viertotie muuttui 1800-luvulla Hämeentieksi. Tietä oikaistiin ja päällystettiin sepelillä 1860-luvulla, ja korjauksen kustannuksia peitettiin portilla maksettavalla neljän kopeekan "viertotiemaksulla" sulan maan aikaan. Maksu säilyi 1800-luvun lopulle.

Helsingin kaupungin raja kulki tässä laaksossa aina vuoteen 1906, kun Kumpula liitettiin Helsinkiin. Maalaisten torikuormien aamuisesta metelistä valitettiin vielä 1930-luvulla vaatien kärryihin kumipyöriä. Vielä 1940-luvulla Hämeentie kaupungista päin tultaessa kulki pengerryksen päällä, kun taas tie kaupunkiin kulki sen länsipuolella alempana laakson pohjalla. Kaupunginportin pylväät ovat 1964 valmistuneen Hämeentien sillan itäpuolella.

Hollolalainen talonpoika Erik Johan Polon, joka toimi Ahvenkoskella rajapostimestarina, ja joka käänsi asiakirjoja suomeksi Kustaa III:n aikana saaden itselleen tästä hyvästä hienon tittelin ”translator regius”, sai palkkiokseen maapalan Gumtäktistä, jonne rakensi myös itselleen talon. Polon oli kuulemma näyttävä ilmestys kulkiessaan ratsain täydessä uniformussa, ajalleen tyypillisessä peruukissa kolmikolkkahattuineen, kannussaappaineen ja ratsupiiskan kanssa.

Suuri maanvaihto kaupungin ja Gumtäktin kartanon maiden välillä 1774 kasvatti Gumtäktin maita. Samuel Enehjemin alaisuudessa oleva Gumtäkt haukkasi isoimman palan, kun kylän maiden omistus tulkittiin vain 3/5 kuuluvaksi kaupungille aiemmin tulkitun 5/7 sijaan. Enehjelm sai oikeuden Sörnäsin rantoihin ja kalavesiin aina purolle, joka laski Sörnäsin järvestä mereen, sekä talvikrouviin Sörnäsissä. Kaupunki sai Gumtäktin mailla olleen jauhomyllyn. Hyvien metsästys- ja Sörnäsin puron kalastusvesien menetys kismitti helsinkiläisiä.

Enehjelm kuoli 1776, ja kartano siirtyi panttina asessori Johan Hisingerille, joka isännöi myös länsiuusmaalaista Fagervikin kartanoa. Jo 1777 kartano siirtyi kauppias Johan Sederholmille ja sitten hänen pojalleen Carl Albrecht Sederholmille.

Johan Sederholm (kauppamies, kartanon omistaja 1777-1804)

Helsingin rikkaimmaksi kauppiaaksi kohosi 1700-luvun lopulla Johan Sederholm. Puotipuksuna kauppias Bockilla aloittanut pystyvä nuorimies omisti lopulta laivoja, tiilitehtaita, sahoja, purjekangastehtaan, posliinitehtaan ja kolme kartanoa. Gumtäktissä hänellä oli myös keskisuuri viinanpolttimo.

Aatelittomana Sederholm ei olisi saanut kartanoa omistaa, mutta koska Ruotsin valtio ja aateli oli Sederholmille velkaantunut, oli Kustaa III:n itsensä myönnettävä hänelle tämä oikeus. Sederholm kunnosti muitakin tiluksia myyden ne voitolla eteenpäin. Gumtäktin hän silti säilytti perintönä pojilleen Alexanderille, Larsille ja Carl Albrechtille sekä tyttärelleen Hedvigille, jotka pitivät kartanon suvulla 1839 asti.

Tavallisesti Sederholm asui kaupunkitalossaan Suurtorin kulmassa (nykyisin kaupunginmuseon omistuksessa). Sederholm harrasti myös kauppaa tässä strategisessa laaksossa antaessaan palkollistensa pysäytellä talonpoikien kaupunkiin meneviä myyntikuormia. Kauppaa hierottiin sitten kestityksen, ja vähän neuvoa-antavienkin voimin, niin että monesti kuorma oli myyty hyvissä ajoin ennen kuin se pääsi kaupunkiin. Sederholmin miehet taas kuljettivat ostamansa kuorman Suurtorille, jolloin hinnat olivat tietenkin nousseet! Sederholmin "tukkuportaaseen" suuttuneet kaupunkilaiset valittivat maistraatille Sederholmin epärehellisestä kaupankäyntitavasta, ja maistraatti kielsi Sederholmilta lopulta kokonaan elintarvikekaupan.

Sederholmin testamentissa mainittiin monta velallista, joilta oli vielä velkaa karhuamatta, mm. Ranskan nuori vallankumouksen jälkeinen tasavalta, joka oli ottanut kauppiaalta huomattavan velan. Löytyisikö velalle vielä juridista perijää, sillä se on vielä maksamatta? Korotkin ovat juosseet jo 200 vuotta...

3.1 KUMTÄHDENKENTTÄ

Kumtähden kenttä eli Toukoniitty on nyt Toukolan puolella oleva puisto, johon 1948 pystytettiin hieno muistokivi sata vuotta aiemmin paikalla pidetyn Maamme-laulun kantaesityksen kunniaksi. Rantaniitty kuului tuolloin Gumtäktin kartanon maihin, mutta vietettiinkö 13.5. 1848 Floran päivän juhla juuri tässä, on epäselvää - ehkä muistomerkin paikaksi vain valittiin tämä sillä hetkellä rakentamaton puistolämpäre Kustaa Vaasan tien ja Hämeentien haaraumassa. Vuoden 1848 juhla ei ollut paikalla ensimmäinen, sillä ylioppilaat olivat kokoontuneet tänne myös 1832, 1833 ja 1834.

Muistomerkkiin on ikuistettu mm. Topeliuksen tapahtumaan valmistama juhlaruno "Suomen nimi". Muistomerkin suunnittelivat Erik Bryggman ja Viktor (Toven-isä) Jansson. Aiemmin vielä 1920-luvulla puiston kohdalla on ollut puutaloja. Nimi "Kumtähti" otettiin käyttöön "Gumtäkt"-sanan ensimmäisenä suomennoksena 1909, kunnes nimi Kumpula korvasi sen 1928. Kumtähti kummittelee enää vain Kumtähdenkentän nimessä, joka yliopiston ehdotuksesta virallisesti syrjäytti Toukoniityn nimen 1990. Maamme-laulun 150-vuotisjuhlat vietettiin paikalla 1998.

Johan Gabriel von Bonsdorff (kartanon isäntä 1840 -1872)

Kartanon nykyiset keltaiset kivirakennukset on rakennuttanut Johan Gabriel von Bonsdorff 1844. Hänet muistetaan Suomen historiassa lähinnä siitä, että hän antoi Floran päivänä 13.5.1848 ylioppilaiden viettää kevätjuhlaansa kartanonsa niityllä. tuolloin laulettiin myös Maamme-laulu ensimmäistä kertaa, ja paikalla olivat mm. J.L. Runeberg, Fredrik Pacius, Zachris Topelius ja Fredrik Cygnaeus. Paikka on nyt Toukolan puolta ja tunnetaan nimellä Kumtähdenkenttä tai Toukoniitty. Ylioppilaat olivat tosin juhlineet paikalla ainakin jo vuosina 1833 ja 1834.

Johan Gabriel von Bonsdorff oli Helsingin pitäjän huomattavimpia maanomistajia ja osakkaana kunnan viljamakasiiniyhtiössä. Vähemmän tunnettu puoli von Bonsdorffia on se, että kun 1850-luvulla keskustelu kävi kiivaana, tulisiko Suomeen rakentaa kanavia vai rautateitä, hän oli ensimmäisen vaihtoehdon kiivas kannattaja. Hänen kommenttinsa on dokumentoitu Suomen Rautatiemuseossa Hyvinkäällä: " Rautatiet eivät sovellu suomalaisten hitaalle kansanluonteelle". Lienee kohtalon ivaa, että nyt rautatien vastustajan ikkunan alta kulkee Sörnäisten satamaan - rautatie!

Hjalmar von Bonsdorff (isäntänä 1873-1883)

Johan von Bonsdorffin kuoltua 1873 tilan peri hänen poikansa Hjalmar. Hän oli ammatiltaan apukamreeri Suomen sotakomissiossa, mutta isänsä kuoltua hän omistautui Kumpulan tilansa hoitamiseen. Hjalmarin sydäntä lähellä oli kirjallisuus, ja hänellä olikin oma yksityiskirjasto isänsä peruja kartanolla. Hjalmar oli kahdesti naimisissa ja varsinkin viimeisin vaimo Mathilda järjesti mielellään ystäväpiirikutsuja ja toimi hyväntekeväisyyden parissa.

Hjalmar von Bonsdorffia kutsuttiin monasti ”Kumpulan paroniksi” sekä maaomaisuutensa että varsinkin hyvän tilanhoitonsa ja alustalaistensa hyvän kohtelun johdosta. Hänen aikanaan kartanossa oli tapana viettää suuria juhannusjuhlia, joissa olivat mukana myös torpparit ja palvelusväki perheineen. Vaikka isäntä harrastikin raittiustyötä, hänen kerrotaan tarjonneen juhlaväelle viinaryyppyjä.

Hjalmar von Bonsdorff myi kartanon 1883 Herman Standertskiöld-Nordenstamille muuttaen itse Sonabyn kartanoon, jossa hän sitten asuikin kuolemaansa 1905 asti. Ensin hän oli tarjonnut tilaa kaupungille ostettavaksi, mutta kaupunki piti hintaa korkeana. Samaan aikaan Kumpulassa riehui vakava koleraepidemia, johon kuoli lähes puolet kylän asukkaista.

Magnus von Wright (1805-1868)

Lintumaalauksistaan tunnettu von Wrightien veljeskolmikon nuorin vesa Magnus oli yksi Floran päivän juhlan 1848 osanottajista. Hän valmisti myös Suomen vaakunalipun kyseisessä juhlassa kulkueessa kannettavaksi, sekä dokumentoi paikan piirrokseen heti juhlan jälkeisenä päivänä. Taiteilija oli vakituinen vieras kartanolla, sillä hänen ystävänsä Evert von Bonsdorff, jonka kanssa hän kävi bongaamassa ja ampumassa Vanhankaupunginlahden lintuja, oli kartanonherran sukua, ja monet varhaiset retket päätyivät aamiaiseen kartanolla. Yhtenä viimeisistä töistään Magnus teki myös maalauksen Gumtäktin kartanosta 1866.

Herman Standertskiöld-Nordenstam (kartanolla 1883-1893)

Gumtäktin viimeiseksi kartanonherraksi jääneen Herman Standertskiöld-Nordenstamin aikana Helsingin kaupunki oli teollistunut ja laajentunut pohjoista kohti. Hän tarjosi maitaan kaupungille 1883, mutta tarjous hylättiin liian kalliina. Niinpä kartanonisäntä kaavoitti ja palstoitti Vallilanlaakson takaiset maansa työväenasuntojen tonteiksi, joille nousivat Toukolan ja Hermannin hökkelikaupunginosat. Vaatimattomasti isäntä nimesi kaupunginosat itsensä mukaan: Hämeentien itäpuolelle nousi Hermanstad I ja länsipuolelle Hermanstad II.

Toukolan (Majstad) nimen on arveltu johtuneen hänen vaimonsa (Maria) kutsumanimestä, mutta nimi kyllä juontuu Toukoniityn (Majängen, Majfältet) toukokuun 1848 juhlaan viittaavasta nimestä, jota mm. Magnus von Wright käytti jo Floran päivän juhlan aikaisissa muistiinpanoissaan tuosta paikasta.

Hermannin ja Toukolan hökkelikaupunki ei ollut mikään pikku juttu, 4155 asukkaineen sen väkiluku ylitti silloisen Mikkelin tai Joensuun kaupungin väkiluvun. Herman-herra valvoi raittiusmiehenä itse juomakieltoa valtakunnassaan - Hermanninkaupungissa ei saanut harjoittaa anniskelutoimintaa, eikä kaupoissa myyty väkijuomia.

Hermann-isännän aikana vuonna 1888 tiedämme kartanossa tapahtuneen iloisen perhetapahtuman: taidemaalari Albert Edelfeltin puoliso Anna Elise (o.s. de la Chapelle) synnytti 23.11. pariskunnan esikoisen, Erik-pojan. Pariskunta oli mennyt naimisiin tammikuussa ja viettänyt kesän Pariisissa, mutta vietti nyt aikaa sukulaisten ja ystävien luona.

Helsingin oli 1893 pakko ostaa tuo kaupungiksi kaupungin kyljessä kasvanut alue kartanolta, mutta hinta oli tuplaantunut jo puoleen miljoonaan markkaan! 

Herman Standertskiöld-Nordenstam jätti Gumtäktin kartanon myytyään Helsingin ja muutti Etelä-Hämeeseen.
Standertskiöld-Nordenstam tunnetaan  Vesilahden Laukon kartanon isäntänä, joka talvella 1907 hääti asunnoistaan 41 lakkoilevaa torppariaan. Häädön yhteydessä torpista särjettiin ovet, ikkunat ja uunit, jotta torpparit eivät voisi palata takaisin. Tapahtumasta tehtiin seuraavana vuonna arkkiveisu ”Laulu Laukon häädöistä”, ja se pääsi hieman muunneltuna myös kohtaukseksi Väinö Linnan kirjaan ”Täällä Pohjantähden alla”. Myös Arvid Järnefeltin ”Veneh´ojalaiset” (1909) kertoo Laukon häätöjen kaltaisesta tapahtumasta. 

Ei ole tietoa oliko Herman-isäntä yhtä julma torppareilleen Gumtäktin kartanossa. Hermanninkaupunki jäi kuitenkin hänestä tänne muistuttamaan. Tasoittamattomia katuja oli välillä mahdoton ajaa ja kunnallistekniikka puuttui Hermannin hökkeleiltä lähes täysin. Viimeisetkin niistä purettiin 1970-luvulla.

3.2 KYLÄSAARI (KOTISAARI)