Helsingin kaupunginosat Helka ry HelsinginSeutu-portaali Helsingin kaupunki
YTV Reittiopas Kaupunginkirjastot
25. Intian asukaspuisto

25. INTIAN ASUKASPUISTO

Intian asukaspuiston alue oli vielä 1940-luvulla kostea suoalue Intiankadun ja Kumpulan siirtolapuutarhan välillä, kahden kalliomäen rajaamassa metsäisessä laaksossa. Tienoo oli nykyistäkin synkempää metsää, ja sota-ajan pimennettyjen katulyhtyjen aikana Käpylän kouluun kulkeneet koululaiset kammoksuivat tätä koulumatkansa pimeää osuutta. Helsingin vanhimpiin kuuluva leikkipuisto perustettiin 1954, ja se kulki aluksi Toukolan leikkikentän nimellä. Leikkipuisto muutettiin asukaspuistoksi 2003 syksyllä.

Intian leikkipuisto tavallaan aloitti Kumpulan kyläjuhlaperinteen, sillä jo Helsinki-päivinä 1986 ja 1987 puistossa vietettiin pohjoisen kantakaupungin yhteistä "rauhanjuhlaa", jossa esiintyi mm. Liisa Tavi. Talkoilla pystytettiin esiintyjille hyvä katettu lavakin. Juhla oli tavallaan 1991 alkaneiden Kumpulan kyläjuhlien prototyyppi.

Asukaspuistossa on yhä kaikenlaista tapahtumaa lasten muskareista itsepalvelukahvila Kalkuttaan. Puistossa toimii myös Pääkaupunkiseudun Yksin- ja Yhteishuoltajat PÄKSY ry:n ylläpitämä "Kumpulan olohuone" yksinhuoltajille arkisin klo 17.30-19.30.